Jesse Ronkaiselle tuplakultaa Iisalmesta
11.11.2017
Jesse lähti Iisalmeen Genelec-turnaukseen mielessään valmentajansa sanat "Arashilaiset eivät ole ennen olleetkaan Iisalmessa, edusta siis hyvin." Genelec-turnaus ja Iisalmi olivat Jesselle täysin uusia tuttavuuksia, mutta judosta hän tykkää, ja kilpailemisestakin, vaikka se jännittää häntä aika kovin. Kisojen punnitukseen tultiin lauantaina 11.11. noin yhdeksän aikaan aamusta ja kisat alkoivat klo 11:30, joten aika kauan sai jännittää ennen kuin tatamille pääsi, jolloin jännitys yleensä on jo tipotiessään. Yhteistreeneissä sai lämpöjä otettua klo 11 aikaan ja Jessen ensimmäinen matsi sarjassa alle 13-vuotiaat pojat, alle 42 kg alkoi hiukan ennen yhtä. Jesse oli valmiina heti ottelun alussa, eikä säikähtänyt hiukan liiankin innokasta vastustajaa Eemeli Tapanaista (Yama-Arashi, Varkaus). Jesse heitti oman Tokui wazan (lempitekniikka) wasarin (1 piste) arvoisesti, josta otti myös sidonnan, jonka piti täyden ajan (20 sekuntia), saaden IPPONin (täydellinen suoritus, ottelu loppuu). Ottelu kesti ainoastaan 30 sekunttia. Toiseen otteluun Kristian Saapunkia (Koyama, Rovaniemi) vastaan Jesse tuli samanlaisella tarmolla kuin ensimmäiseenkin otteluun. Yrityksistä huolimatta ei Jesse onnistunut kuin kerran uhrautumisheitossaan, josta sai wasarin. Vastustaja ei onnistunut saamaan pisteitä, joten Jesse voitti ottelun täyden kahden minuutin otteluajan jälkeen 1-0. Tämän jälkeen valmentajalta tuli viestiä, että seuraava on voitettava ipponilla, jotta jatkopaikka varmistuu. Valmentaja ei ollut paikan päällä mukana, mutta hän pystyi seuraamaan otteluita reaaliajassa judovideo.fi-palvelun kautta. Samoin teki Jessen isä, joka katsoi matseja hirvimetsällä ollessaan. Kolmas matsi oli Aleksi Seppästä (Kajaanin JK) vastsaan. Ensimmäisen wasarin arvoisen suorituksen teki Seppänen, mutta Jesse ei siitä lannistunut, vaan sai kun saikin wasarin arvoisen suorituksen heitostaan. Tilanne oli kahden minuutin otteluajan päättyessä tasan, joten seurasi jatkoaika. Kilpailujen kuuluttaja totoesi jatkoajasta: "pelin henki on raju mutta rehellinen, ensimmäinen pisteen tehnyt voittaa matsin". Jesse onnistui saamaan sidonnan ja pitämään sitä IPPONin arvoisesti kun jatkoaikaa oli oteltu 1:37. Jessen mukaan se oli hänen "kovin matsi ikinä". Jessen seuraava matsi tuli jo reilun minuutin jälkeen tästä , mutta reiluuden nimissä otteluiden välissä on mahdollisuus pitää 2:40 mittainen lepotauko, jonka Jesse käytti viimeistä sekuntia myöten, ennen viimeistä lohko-ottelua. Viimeisessä ottelussa vastassa oli Georgij Chapligin (Kostomukshka Judo Team). Jesse taisi olla vielä väsynyt sillä venäläisvastus hetti Jessen hienolla IPPONin arvoisella heitolla vain kahdessakymmenessä sekunnissa. Heitto oli hieno, eikä Jessen hymy hyytynyt, valmentajaltakin tuli hyviä uutisia: Jesse olisi tappiosta huolimatta lohkon toinen ja siis jatkossa. Jesseä vastaan välierään tuli Pietari Bergman (Kiteen Kippon). Pietari tykkäsi Jessen lailla mattopainista ja pojilla olikin molemmilla hyviä tilanteita saada sidonta, mutta toinen pääsi aina pois. Kahden minuutin ottelun jälkeen tilanne oli edelleen 0-0. Alkoi jatkoaika, joka meni kuten varsinainen otteluaika tasaisissa merkeissä. Jatkaikaa oteltiin nelisen (?) minuuttia, kunnes Jesse onnistui uhrautumisheitossaan ja sai wasarin. Tuomari kävi ennen tuomion julistamissa sanomassa pojille, että "hieno ottelu" ja sitä se tosiaan oli! Jesse pääsi näin finaaliin ja Pietari sai pronssia. Finaalissa Jesse sai vastaansa Nico Kiiskisen (Oulun JK). Jesse oli taas käyttänyt lepoaikansa pitkän ottelun jälkeen. Jesse ja Nico ottelivat aktiivisesti, molemmilla oli mahdollisuutensa. Jesse sai taisteltua Nicon sidontaan, eikä hän päästänyt Nicoa siitä karkaamaan. Jesse voitti finaalin ennen täyttä aikaa IPPONin arvoisella sidonnalla ja voitti näin sarjansa. Jesse ei matolla voittoa juhlinut, kuten on opetettu. Matolta poistuttua hän kuitenkin antoi ilon tulla ja heitti kuperkeikan voiton kunniaksi. Myös kuuluttaja näki tämän ja totesi Jessellä virtaa vielä riittävän. Virtaa pitikin löytyä, koska toinen sarja oli vielä aloittamatta. Ennakkotietojen mukaan ennen U15-otteluita olisi pitänyt tulla palkintojen jako, mutta muiden alempien ikäluokkien matsien jatkuessa aloitettiin pienimmät U15-luokat ennen palkintojen jakoa. Jessen sarjassa oli Jessen lisäksi vain Pietari Bergman, jonka kanssa Jesse oli otellut jo kuutisen minuuttia edellisen sarjan välierässä. Pietari hävisi maratonottelun, joten hän tahtoi revanssin. Ensimmäinen ottelu alkoikin Pietarin saaden wasarin, Jesse ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt, vaan sai Pietarin sidontaan IPPONin arvoisesti ajassa 1:20. Seuraavakin ottelu alkoi ennen taukoa. Jesse sai lähes heti sidonnan, josta Pietari pääsi viime hetkillä pois, mutta Jesse sai sidonnan uudelleen kiinni, josta Pietari ei enää jaksanut punnertaa pois. Näin ollen Jesselle toinen otteluvoitto ja kultaa myös U15 alle 42-kiloisten sarjassa. Tämän jälkeen jaettiin U13-mitalit, valitettavasti U15 mitaleita jouduttiin odottamaan illan päättymiseen, mutta kyllä sitä kannatti odottaa. Iloinen poika kahden kultamitalin jälkeen. Menestyminen Genelec-turnauksessa nosti Jessen myös judon HOT TOP30-listan sijalle 18. HOT TOP30-kerroin kuvaa judokan aktiivisuutta ja menestystä reaaliaikaisesti, ottaen huomioon viimeisen kolmen kuukauden ottelut. Jessen mielestä kaikki ottelut olivat hyviä ja kovia. Sitähän reissulta haettiinkin! Matkustaminen hieman kauemmas kisaamaan kannatti ja valmentajatkin ovat varmasti sitä mieltä, että hyvin edustettu. Teksti: Tanja Ronkainen Tulokset:
|