Jesse Orava 5. Judon Nuorten SM-kisoissa
24.2.2013
Jesse Orava sijoittui 5. Judon B-Nuorten SM-kisoissa viikonloppuna Orimattilassa järjestetyissä kisoissa. Jesse otteli sarjassa -73 kg, mikä oli hänelle normaalisarjaa ylempi. Viikonloppuna Orimattilassa järjestetyissä judon nuorten SM-kilpailuissa kilpaili yhteensä 180 A- ja B-nuorta. Jesse ilmoittautui kisoihin sarjaan -66 kg. Kilpailua edeltävänä viikolla kuitenkin todettiin, että oli siirryttävä seuraavaan sarjaan, koska ei haluttu lähteä ylimääräiseen painonpudotukseen. Sarjassa -73 kg kaaviossa ei ollut tuttuja vastustajia, joten heidän ottelutyyleistään ei ollut ennakkotietoa. Ensimmäiseen otteluun Jesse sai vastaansa Suomen Kamppailu-urheilijoiden Jan Eekenin. Ottelu eteni tasaisena, kunnes ajassa 1:22 Jesse pääsi tekemään hieman kateissa olleen Ipponseoinage käsiheiton, joka onnistui Ipponin arvoisesti voittoon. Toiseen otteluun vastaan asettui Meido-Kanin Jonas Timonen. Kamppailu oli tasaista, eikä kumpikaan saanut aikaan pisteitä yrityksistä huolimatta varsinaisella otteluajalla, joten mentiin jatkoajalle. Ajassa 5:04 Jesse onnistui tekemään käsilukon kovan mattoväännön päätteeksi. Tästä voitosta aukesi tie semifinaaliin ja vastaan tuli sarjan ennakkosuosikki Oskar Tvauri Jukarasta. Oskar oli voittanut edellisen ottelunsa päivän nopeimmalla Ipponilla ajassa 0:04!, joten tiedossa oli kova vastus. Jesse ei päässyt yllättämään vaan maajoukkue-edustaja otti varman voiton ajassa 0:15. Edessä oli pronssiottelu ja vastassa Konsta Hänninen Pikadonista. Ottelu lähti tasaisesti liikkeelle, mutta ajassa 0:24 tuomari keskeytti ottelun. Tuomarit tarkastivat tapahtuman videolta, ottelijoiden ihmetellessä mitä tapahtui. Video tarkastuksen jälkeen päätuomari julisti Jesselle Hansuko-maken eli diskauksen jalkaan tarttumisen seurauksena ja ottelu päättyi tappioon. Valmentajana toimi Tapio "Nipa" Niemi.
Muut tulokset täältä. Liitteet
|