Kevätkauden päättäjäiset Källassa
20.5.2014
Kauden päättäjäisiä vietettiin kauniissa kevätsäässä Källan leirialueella. Päättäjäisiin osallistui seuran kaikista ryhmistä noin 60 henkilöä. Tilaisuus aloitettiin pienellä kilpailulla, jonka lajeina oli vedenkanto, ryhmäjuoksu, saappaanheitto ja vyönveto. Kilpailuun osallistuvat jaettiin omiin ryhmiin, taaperot (vahvistettuna muutamalla vanhemmalla), muksut, nuoret keltaiset, peruskurssi ja jatkokurssi. Vedenkannossa joukkueiden tehtävänä oli täyttää jogurttipurkilla 10 litran ämpäri, joka sisaitsi n 15 metrin päässä lähtöpaikasta. Joukkueen jokainen kilpailija juoksi vuorollaan täyttämässä ämpäriä. Voittajaksi tuli jatkokurssi, seuraavina muksut, peruskurssi, nuoret keltaiset ja taaperot. Ryhmäjuoksussa joukkueiden koko muutettiin kolmeksi. Kilparadan lähtöpaikka oli vedenrajasta ja noin 10 metriä pitkä. Joukkueen keskimmäisen jäsenen jalat sidottiin vyöllä vieruskaverin jalkaan. Kisan nopein tasaisessa kilpailussa oli jatkokurssi, seuraavina muksut, peruskurssi, nuoret keltaiset ja taaperot. Kolmantena lajina oli perinteinen saappaanheitto. Joukkueen heittäjiksi valittiin juoksusta levänneet. Erittäin tasaisen kilpailun voitti peruskurssi, jaetulle kakkossijalle sijoittui jatkokurssi, nuoret keltaiset ja taaperot ja kolmenneksi muksut. Viimeisenä lajina oli vyönveto, joka suoritettiin perinteisen köydenvedon tapaan. Pehmeässä rantahiekassa suoritettu kisa oli erittäin tasaista vääntöä. Tästä kisasta ei jaettu pisteitä. Voittajaksi kokonaiskilpailussa tuli jatkokurssi, hopean jakoivat muksut ja peruskurssi ja jaetulle pronssille tuli taaperot ja nuoret keltaiset. Kilpailun jälkeen palkittiin kaudella kunnostautuneet seuraavasti: TsempparitTaaperot Vilho ja Vilja Muksut Iivari Kaasinen ja Topi Hiltunen Nuoret keltaiset Elias Holmberg Peruskurssi Amelie Wallén Jatkokurssi Rasmus Lindqvist Ylemmät/kilparyhmä Saska Rinne Taido/aikuiset Tsutomu Tazaki Vuoden judokaksi palkittiin SM-kisoissa pronssia saavuttanut Petja Lindtröm. Petja kisaa tulevana viikonloppuna PM-kisoissa Orimattilassa. Seura tsemppari kiertopalkinnon sai ahkerasta työstä Mari Turto. Seuran vetäjät Niklas Hurmerinta, Tapio Niemi, Mari Turto, Miia Lampen, Kaj Strömberg ja Jari Orava palkittiin pokaalein. Lisäksi pokaalilla muistettiin Eija Tarhalaa ja seuran sihteeriä Helena Oravaa. Palkintojen jaon ja kuvausten jälkeen oli tarjolla Veijon herkullisia lettuja ja grillattua makkaraa.
|